Category: Yleinen

”Mikä meni vikaan…?”

Pitkästä aikaa eksyin tänne purkamaan ajatuksiani.

En saa henkeä. Itken hysteerisesti hokien ”mikä meni vikaan”, vaikka hyvin tiedän mikä tosiaan meni vikaan. 

Kun oma masennukseni oli pahimmillaan, purin kaikki huoleni ja murheeni parhaalle ystävälleni. En ikinä kysynyt mitä hänelle kuuluu, en kysynyt onko kaikki hyvin, ja jos kysyin vastaukseksi sain ”on on!”

Hän piti omat huolensa itsellään, ei halunnut aiheuttaa minulle lisää pahaa oloa. En edes ajatellut että hänellä ei olisi kaikki hyvin. Mutta tosiaan, kellä olisi?

Sysäsin omat ongelmani ystäväni harteille, hänen kannettavakseen. Tiedostamatta muuta kuinka huonosti itselläni meni, en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin itseeni.

Kun oma henkinen vointini rupesi kohenemaan. Huomasin kuinka huonoon kuntoon ystävättäreni oli päätynyt. Huoleni olivat painaneet liikaa hänen harteillaan.

Nyt, vuosi myöhemmin, ystävättäreni sortui viiltelyyn, se sattui. Se sattui todella paljon vain seurata vierestä kun minulle tärkein ihminen kärsii. En osannut auttaa. Nyt vasta olen tajunnut kuinka paljon hän on joutunut kärsimään, minun takiani.

Hengenahdistus on jokapäiväistä. Päässäni pyörii miksi en osaa auttaa, miten me olemme päätyneet tähän pisteeseen. Olen pettynyt itseeni.

Miksi en huomannut aijemmin?

Miksi minun piti olla niin itsekäs?

Read More

u should read this

Tiedän miltä tuntuu olla masentunu, satuttaa itteensä Tiedän miltä tuntuu, kun kaikki vaan kaatuu niskaan, haluaa vaa lopettaa sen kaiken. Feikatut hymyt, naurut… tuntuu niin tyhjälle, ei pysty edes itkemään enää. Kaverit jättää.. lopulta on yksin, kaikki syyttää, teet kaiken väärin. Kukaan ei ymmärrä.. Haluu vaan luovuttaa. Kävelet suojatietä, et katso tuleeko autoja, kävelet vaan. Read More

lost & insecure

The pain inside just wont go away I dream of suicide I’m that person everyone replaces after a while Some of us are just trying to get through the day without falling apart Human error I’m losing my fucking mind Have you ever just cried because you are.. You? I already accepted that i’m never Read More

Itken sun tähtesi jälleen, on pimeempää sun lähtösi jälkeen, miks kyyneliä välttelin tälleen tuskaansa on aivan turha kätkeä sisälleen. Haluun kuulla äänesi jälleen, on hiljasta sun lähtösi jälkeen ja nyt kun sydän kaipaa taas sua vaikken takas saa sua aina rakastan sua  en muista milloin oon ollu noin onnellinen.. Ensi kertaa rakastin jotakin tosissani. Ehdottomasti Read More

Hei taas pitkästä aikaa. Ja ei. Asiat eivät ole menneet parempaan päin. Huonontuneet vain.. Paniikkikohtaukset ja syömishäiriö ovat nyt osana elämääni. Tai no, sen aikaa mitä elämää on jäljellä. Kaikki vaan tuntuu niin toivottomalta. Haluun vaan kuolla pois. Kaikki olis paremmin ilman mua. Syöminenkin on niin vaikeeta. En vaan jaksais herätä aamulla.. Read More

empty

On niin tyhjä olo. En oo surullinen, ilonen, vihanen, pettyny, en mitään..? Tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä. Ehkä tosiaan olis ollu parempi etten olis kertonut mitään. Olisin vaa jatkanu esittämistä. Antanu itteni kärsiä, niin kauan kunnes ajautuisin itsemurhaan. Kaikki jäisivät hämmästelemään ”miten tämä on mahollista, inka oli niin ihana, kiltti ja pirteä nuori Read More

come talk to me please? :)

Haluun takasin osastolle..  Siellä kaikki olis helpompaa. Saisin ehkä jotai lääkettäki tähä unettomuuteen, melatoniini ei vaikuta ollenkaan. Näyttää vahvasti sille, että avohuollon sijoitus tulee olemaan se ratkasu. 3kk laitoksessa. Ah kuinka ihanaa.. No mieluummin mä tänne jään ku menisin kotii. Hei jos joku haluu tulla juttelee ni kikatkaa :3 kik me: inkakallio Read More

Quotes

  Mitäs tässä turhia kirjottelemaan. Kuvat kertoo kaiken Read More

i just wanna give up

Kuukausia, viikkoja, päiviä, tunteja.. nää samat ajatukset pyörii mun päässä. Millast olis olla kuollu? Ettei tuntis enää mitään, ei surua, vihaa, pelkoa, ei mitään. Kuulostaa ihan mahtavalt. Ei tarvis murehtii enää mitää, ei tarvis miettii mitä muut ajattelee must, ei tarvi kamppailla ittensä kans joka päivä.. Tietä ylittäessäni en enää kato tuleeko autoja, mitä sitten Read More